Syksyisin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota koiran tassuihin, sillä ulkoillessa maa on kylmää ja usein hyvin märkää. Pahimmassa tapauksessa tassuihin saattaa tulla tassutulehdus eli furunkuloosi. Kyseessä on vaaraton, mutta eläimelle kivulias tila.

Oireet: Furunkuloosin oireena ovat punoittavat tassut, jotka aristavat ja kuumottavat. Koira saattaa myös nuolla tassujaan ahkerammin kuin muulloin.

Aiheuttaja: Joidenkin lähteiden mukaan tassutulehduksen aiheuttaa bakteeritartunta, kun taas toiset lähteet pitävät sitä autoimmuunisairautena, jolloin elimistön oma immuunijärjästelmä hyökkää omia soluja vastaan. Yhtenä syynä furunkuloosin puhkeamiselle pidetään herkistymistä esimerkiksi jollekin ravinnosta saatavalle ruoka-aineelle.

Hoito: Ärtyneet tassut kannattaa rasvata tai vahata ennen ulosmenoa, jolloin ne saavat ulkoilun ajaksi suojan kylmää ja märkää maata vastaan. Ulkoilun jälkeen tassut tulee huuhdella ja kuivata hyvin. Tarvittaessa pesun voi suorittaa myös laimennetulla betadine -liuoksella.

Omega 3:n on todettu auttavan hillitsemään tulehdustiloja, joten sitä voi antaa lisäkuurina. Jos ravintolisiä annetaan, on tuotteen annostelumääriä noudatettava huolellisesti.

Jos tassutulehduksen aiheuttaa herkistyminen ja koiralla on todettu jo aiemmin allergioita, on ruoka hyvä vaihtaa viljattomaan ja yhden proteiinilähteen, kuten ACANA Singles sarjan, ruokaan.

Käytäthän koirasi eläinlääkärissä, jos tassut ovat hyvin kivuliaat, eivätkä kotikonstit tunnu auttavan.