Haastattelussa Krista Seppälä ja saksanpaimenkoira Kare

 

Saksanpaimenkoirastako lintukoira? - Miksipä ei. Krista Seppälä ja saksanpaimenkoira Kare kertovat meille kuinka he päätyivät yhdessä lintumetsälle.

 

Kuinka pitkään olet harrastanut metsästystä Karen kanssa?

Karen kanssa aloiteltiin lintupassilla syyskuussa 2018, varsinaisesti metsästys alkoi kyyhky- ja sorsajahdilla tänä vuonna.

Mitä riistaa sen kanssa metsästät?

Lintuja; kyyhkysiä, sorsia ja metsäkanalintuja

Onko sinulla ollut muita metsästyskoiria ja millaista riistaa niiden kanssa olet metsästänyt?

Ajokoira jänispyynnissä ja norjanharmaa lintukoirana.

 

Kuinka päädyit saksanpaimenkoiran kanssa lintumetsälle?

Halusimme monipuolisen harrastuskoiran, jonka kanssa voisi mm. jäjestää ja joka kulkisi mukana paikassa kuin paikassa. Saksanpaimenkoira valikoitui muutaman rodun joukosta ominaisuuksien ja luonteen vuoksi. Alusvillaa on, joten kylmyys ei ole ongelma ja luonnetta löytyy sekä kykyä oppia. Metsästystä mietittiin jo ennakkoon, mutta idea sorsametsälle lähdölle tuli vasta, kun Kare alkoi nauttia uimisesta ja toi leluja rannalle uudestaan heitettäväksi.

Miten olet kouluttanut koirasi metsästämään?

Leikin varjolla on opeteltu monenlaisia taitoja, ollaan totuteltu veteen, noudettu leluja vedestä ja jossain vaiheessa mukaan tuli koulutukseen tarkoitettu sorsa dummy.

Minkä ikäisenä aloitit koulutuksen ja minkä ikäisenä koirasi oli eka kerran "tositoimissa"?

Koulutus metsällä olemiseen alkoi koiran ollessa reilun kahden kuukauden ikäinen. Silloin vielä ihmeteltiin saalista ja harjoiteltiin rauhoittumista passiin. Nyt reilun 13 kk ikäisenä ensimmäiset sorsat on noudettu.

Tarvitseeko koulutuksessa huomioida jotakin erityistä, kun kyseessä ei ole tyypillinen lintukoira?

Uiminen vaati totuttelua. Sitä harjoittelimme jo pentuna uimalassa. Lisäksi sorsan hakua piti hioa hieman enemmän. Kare piti sorsa dummya puruleluna ja otti siitä väärin kiinni (vartalosta eikä kaulasta). Asentoa korjattiin kuivaharjoiteluna ja tosi hyvin meni oikeilla sorsilla alusta pitäen.

 

Miten pidät koirasi kunnossa metsästysajan ulkopuolella?

Paljon monipuolista liikuntaa ja tekemistä, sekä laadukasta lihapitoista ruokaa.

Miten ruokit koiraasi metsästysajan ulkopuolella / metsästyksen aikana?

Kare on muutenkin erittäin aktiivinen, joten ruokinta ei juuri muutu. Raskaina päivinä annetaan välipalaa ja pitäähän metsämiehen saada osansa saalista heti.

Mitä välineitä koirasi käyttää metsästäessään? (liivit, gps, jne...) mistä hankit ne?

Neopreeniliivejä on kahdet, toiset varsinaisesti uintiin ja toiset metsälle lämmittämään.
Hankin useimmat varusteet nettikaupoista, mutta myös Oulun erämessuilta löytyi viimeksi mm. Maastokuvioinen neopreeniliivi.

 

Mikä koiran kanssa metsästämisessä on parasta?

Saa viettää koiran kanssa aikaa luonnossa ja onhan se mukava nähdä, kun tulee onnistumisia.

Sinun vinkkisi koiran kanssa metsästystä aloittaville?

Metsästää voi lähes millä vain rodulla, kun löytää vain sopivan metsästysmuodon ja tavan kouluttaa. On meillekin naurettu useasti, kun saksanpaimenkoirasta on noutaja tehty.